Vuoden 2021 aikana muutoksen tuulet ovat puhaltaneet monesta suunnasta ja koetelleet yrityksiä toimialasta riippumatta, joista yhtenä haasteena on tullut maailmanlaajuinen komponenttipula. Komponenttipula koskee kaikkea sähkömekaniikkaa, mutta suurin pula on puolijohteista, kansankielellä siruista, joita tänä päivänä käytetään aina autojen nopeusmittareista lähtien kodin pyykinpesukoneisiin asti.

Erityisen rajusti komponenttipula on vaikuttanut autovalmistajiin, pahimmillaan pakottaen tehtaat sulkemaan ovensa ja keskeyttämään tuotantonsa, joka on johtanut uusien autojen pitkiin, jopa vuoden toimitusaikoihin. Hyötyajoneuvojen osalta tilannetta kuitenkin helpottaa vähäisempi teknologia esimerkiksi näyttöjen osalta, mutta siitä huolimatta tilattavien autojen toimitusajat valmistajasta huolimatta venyvät entisestään. 

Lease Com soitti automerkkien jälleenmyyjille ja selvitti tilausajat marraskuun 2021 puolivälissä. Mikäli uuden tuotantoauton tilaus on ajankohtaista, niin uuden auton toimitusaika nyt tilattaessa venyy pitkälle vuoteen 2022. Fordin ja Volkswagen jälleenmyyjien mukaan uusien autojen keskimääräinen toimitusaika on tällä hetkellä noin kuusi kuukautta, ja joissain tapauksissa kun kyseessä on erikoisvarusteltu tai nelivetomalli, niin toimitusaika voi lähennellä jopa kokonaista vuotta. Sama tilanne on myös Mercedeksen osalta, jossa autojen toimitus voi myös pahimmillaan venyä vuoden 2022 syksyyn. Autojen saatavuustilanne vaihtelee tosin merkkien ja automallien välillä voimakkaasti ja varustelutasolla on iso merkitys auton toimitusnopeuteen. Helpoiten asia selviää keskustelemalla autotarpeista Lease Comin kanssa, sillä meillä on hyvä näkymä laajasti eri merkkien saatavuuteen ja toimitusaikoihin kertoo Lease Comin myyntipäällikkö Paavo Aunola.

Mikäli uuden pakettiauton hankinta on siis ajankohtaista ennen ensi kesää tai nykyisen autosi sopimuskausi on päättymässä kevään aikana, niin tilauksessa ei kannata jäädä odottamaan. Tilaamalla auton nyt, pystyt varautumaan vaivattomasti tulevaan varmistaen auton toimitusajan ja vuokran ja näin välttämään raaka-aineiden hinnan nousun myötä mahdolliset vaikutukset autojen hintoihin siten kuukausivuokraan. 

Nopeassa tarpeessa, esimerkiksi uuden työmaan alkaessa tai uutta autoa odottaessasi, vaihtoautoleasing voi olla apu tarpeeseen. Seuraamme jatkuvasti maahantuojien varastoja ja käytettyjen autojen markkinaa, jolloin löydämme juuri sinun tarpeisiisi sopivan yksilön nopealla toimitusajalla ja haluamallasi sopimuskaudella vuoden sopimusajasta lähtien.

Ota meihin helposti yhteyttä numerosta 0300 870 850 tai [email protected], niin etsitään yrityksellesi sopiva seuraava auto ja saat aina palvelevan asiantuntijan käyttöösi.

Kuvaoikeudet: Volkswagen AG

PARHAAT LEASING-TARJOUKSET
Anna sähköpostiosoitteesi niin saat premium-etuja ja tarjouksia yritysautoiluun ja leasingiin liittyen LeaseComilta sekä muuta arvokasta tietoa.